Koodikerhossa innostetaan lapsia teknologian pariin

Yksi Empowerin 20-vuotislahjoituksen kohteista on tuki Koodikerhon toimintaan. Tuen avulla mahdollistetaan monen lapsen osallistumisen kerhoon ja edistetään lasten ohjelmointiosaamista Suomessa. Yksi tukea saava Oulun alueella toimiva kerho on Hailuodon peruskoulussa, jossa luokanopettaja Asko Heikura ohjaa kerhoa koulun nuorimmille oppilaille.

– Itselläni ei ole aikaisempaa ohjelmointitaustaa, joten aika paljon olen päässyt opettelemaan uutta. Ohjelmointitaidot kuuluvat mielestäni itse kunkin tulevaisuuden työkalupakkiin, joten on ollut mukavaa antaa lapsille mahdollisuus kokeilla uutta ja tarjota alkusysäys koodauksen saloihin perustaitojen opettelun avulla, Heikura toteaa.

Tukea uusien taitojen opetteluun hän on saanut ohjelmointiopetuksesta kiinnostuneiden muodostamasta verkostosta, jota koordinoi Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus – COSS ry. He ovat tuottaneet kerhojen ohjaajille valmiit opetusmateriaalit, jonka mukaan Koodikerhoja ohjataan.

– Valmiiden materiaalien avulla ohjaaminen on ollut helppoa ja olemme käsitelleet ohjelmointia monipuolisesti erilaisten tehtävien avulla. Meidänkin koulullamme kiinnostus koodaamista kohtaan on ollut sen verran suurta, että perustimme lukuvuoden aikana myös toisen opetusryhmän, Heikura kertoo.

Yhden opetuskerran aikana ennätetään käsitellä aina muutamat peruskomennot, joita harjoitellaan yhdessä tehtävän projektin avulla. Yhden kerhokerran aikana oppilaat ehtivät koodata kukin itselleen esimerkiksi matopelin, jota päästään pelaamaan lopputunnista. Projekteja kertyy jokaiselle oppilaalle omaan pilvipalveluun useampia, sillä innokkaimmat jatkavat koodausta vapaa-ajalla kotona.

– On palkitsevaa huomata, kuinka innostus aiheeseen syttyy yhä useammalle ja ohjelmointikieliä ymmärretään jo nuorena. Koodaus ei ole vain poikien juttu, sillä meilläkin kerholaisina on parhaimmillaan lähes puolet tyttöjä. Ohjelmointitaidot kehittävät myös loogista päättelykykyä ja ongelmanratkaisutaitoja, joista on hyötyä myös muussa perusopetuksessa, Heikura päättää.

Lähde: MyNewsDesk

Katso myös mitä kettujulkaisut sivusto tarjoaa!