Ostamalla voi vaikuttaa! Visa auttaa eurooppalaisia PK-yrityksiä liiketoiminnan digitalisoimisessa

Kampanja auttaa pk-yrityksiä sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja nousemaan takaisin jaloilleen sekä rohkaisee kuluttajia tukemaan paikallisia yrityksiä.  Visa toteuttaa kampanjan yhteistyössä kumppaniensa kanssa tukeakseen kahdeksaa miljoonaa Euroopassa toimivaa pientä ja keskisuurta yritystä, joihin koronakevät on vaikuttanut, osana globaalia 210 miljoonan dollarin tukiohjelmaa.[LONTOO, 22.6.2020] – Visa Inc. (NYSE:V) lanseeraa Where You Shop Matters -nimisen kampanjan tukemaan kahdeksaa miljoonaa eurooppalaista pk-yritystä, jotka yrittävät toipua pandemiakevään aiheuttamista taloudellisista tappioista. Maailmanlaajuisesti Visan kampanja tavoittaa 50 miljoonaa pk-yritystä.

Pienet yritykset ovat tärkeässä roolissa, kun Eurooppa lähtee toipumaan taloudellisesti tästä keväästä: kaksi kolmasosaa Euroopan työvoimasta työskentelee pienissä yrityksissä. Suomessa 93 prosenttia yrityksistä on alle 10 hengen yrityksiä, ja yritysten 434 miljardin euron liikevaihdosta yli puolet (58,1 %) syntyy pk-yrityksissä eli alle 250 ihmistä työllistävissä yrityksissä. Pk-sektorin osuus BKT:sta on Suomessa runsaat 40 prosenttia ja myös työpaikat syntyvät suurimmalta osalta pieniin yrityksiin. Monet pienet yritykset kärsivät rajuimmin pandemian aiheuttamasta asiakaskadosta. 

Monelle yritykselle myös toipuminen koronakriisistä näyttää vaikealta, sillä Visan uusien tietojen mukaan kuluttajakäyttäytyminen on siirtymässä voimakkaasti verkkokauppaostamiseen – joissakin Euroopan maissa verkko-ostokset ovat lisääntyneet yli 25 % tänä keväänä. Lähimaksaminen on niin ikään kasvattanut suosiotaan: yli 70 % Visa-korteilla tehdyistä maksuista Euroopassa on nyt lähimaksuja, ja kaksi kolmasosaa ostoksista tehdään lähimaksua tai puhelinta käyttäen (VisaNet, huhtikuu 2020).


Monet pienet yritykset ovat jääneet maksamisen digitalisoimisessa ja verkkotilausten mahdollistamisessa jälkeen. Visan tutkimuksen mukaan alle puolet eurooppalaisista pienyrityksistä hyväksyy verkkomaksut (Visa SME acceptance survey, lokakuu 2019). Visan kampanjan tavoitteena onkin auttaa pieniä yrityksiä rakentamaan digitaalisia valmiuksiaan ja vastaamaan kuluttajien kysyntään korttimaksujen hyväksymisestä niin verkossa kuin kivijalassakin. 

“Omalla ostamisella voi vaikuttaa nyt enemmän ja konkreettisemmin kuin koskaan. Pienet yritykset ovat Suomessakin talouden kivijalka – alle 10 hengen yritykset luovat työpaikkoja ja tekevät innovaatioita kaikkien suomalaisten eduksi. Pienten yritysten selviytyminen koronatilanteesta on avainasemassa koko talouden toipumisessa. Tästä syystä hyödynnämme kattavaa yhteistyökumppaniemme verkostoa auttaaksemme pieniä kotimaisia yrityksiä selviytymään tästä kriisistä ja luomaan uudenlaisia edellytyksiä toiminnalleen,” kertoo Riikka Salminen, Visa Suomen, Ruotsin ja Baltian maajohtaja.


Apua yrityksille yhteistyökumppaniverkoston kautta
Visan yhteistyökumppaneita kampanjassa ovat Barclays, CaixaBank, Cardnet, Deliveroo, eBay, Elavon, First Data, Global Pay, Ingenico Group, iZettle, Nebanen.de, Nexi, ShopAppy.com, Shopify ja SumUp, ja muiden odotetaan vielä liittyvän mukaan. 


“Shopifylla haluamme poistaa verkkokaupan perustamisen esteitä ja auttaa pieniä yrityksiä skaalaamaan toimintaansa seuraavalle tasolle. Pandemia-aikana niin yritykset kuin asiakkaatkin ovat siirtyneet verkkoon: kuluttajat ostavat paikallista ja perinteiset kivijalkamyymälät perustavat verkkokauppoja. Yhdessä Visan kaltaisten kumppaneiden kanssa teemme siirtymisen verkkoon mahdollisimman helpoksi”, kertoo Shopifyn johtaja Roman Rochel. 


Where You Shop Matters keskittyy kolmeen strategiseen alueeseen, jotka ovat Euroopan taloudellisen toipumisen kannalta kriittisiä: 


• PK-yritysten näkyvyys verkossa: 50 % kuluttajista tekee enemmän verkko-ostoksia nyt kuin ennen pandemiaa (GWI, huhtikuu 2020). Pienille yrityksille toiminnan siirtäminen nopeasti verkkoon voi olla kallista ja vaivalloista. Tähän Visa tarjoaa työkaluja, osaamista ja neuvontaa. 


• Digitaalisten maksujen hyödyntäminen pienissä yrityksissä: Covid-19 on tuonut yhtäkkisen tarpeen tarjota asiakkaille turvallisen ja kätevän tavan maksaa ostoksia. Visa yhteistyökumppaneineen pyrkii lisäämään kortti-, lähi- ja kännykkämaksuja hyväksyvien maksupiteiden määrää, mikä auttaa samalla miljoonia pieniä yrityksiä myös kasvattamaan liiketoimintaansa digitaalisen kaupankäynnin myötä. 


• Pienten ja paikallisten palvelujen suosiminen: Kuluttajat arvostavat paikallisia ja itsenäisiä yrityksiä, ja halu tukea näitä on suuri. Visa kannustaa kuluttajia tukemaan lähialueidensa yrityksiä, ja siksi kampanjan nimikin on Where You Shop Matters – ostamalla voi vaikuttaa!


Kampanja liittyy aiemmin julkaistuun sitoumukseen, jossa Visa Foundation ilmoitti rahoittavansa pandemian jälkeisen pienten ja mikroyritysten toipumista 210 miljoonalla dollarilla seuraavan viiden vuoden aikana. 

Lähde: MyNewsDesk