Sony vahvistaa aidosti langattomien kuulokkeiden valikoimaansa uudella WF-SP800N -mallilla

  • Uutta ulottuvuutta musiikin kuunteluun esimerkiksi urheillessa entistä paremman äänentoiston, veden- ja pölynkestävyyden[1]ja akunkeston ansiosta
  • WF-SP800N-kuulokkeissa on digitaalinen melunvaimennus sekä Ambient Sound -tila, jotta musiikista voi nauttia täysillä ja silti huomioda ympäristön äänet tarvittaessa
  • WF-SP800N tuo immersiivisyyttä musiikin kuunteluun älyominaisuuksien ansiosta

Sony esittelee tänään aidosti langattomat WF-SP800N -kuulokkeet aktiiviseen ja liikkuvaan elämäntyyliin.

WF-SP800N – sano kyllä musiikille ja ei hielle

Kuulokkeiden IP55-luokitus tarkoittaa, että roiskeet, hiki ja pöly eivät estä kuuntelua tai harjoittelua. Ne voi jopa pestä tarvittaessa.

Pehmeätyynyinen, kolmiulotteinen kaareva muotoilu takaa turvallisen ja mukavan istuvuuden. Kuulokkeet pysyvät korvissa jämäkästi juostaessa sekä luonnossa että matolla.

Kuulokkeiden akusta ei lopu varmasti virta kesken, sillä kompaktin kokoinen latauskotelo kulkee helposti mukana ja myös suojaa kuulokkeita, kun ne eivät ole käytössä. Kotelon ansiosta voi kuunnella jopa 18 tuntia musiikkia melunvaimennus kytkettynä ja 26 tuntia ilman sitä[2]. Kiireessä jo 10 minuutin pikalataus tuo 60 minuuttia toistoaikaa. Palkituista WF-1000XM3 -kuulokkeista tuttu Bluetooth®-siru pitää yhdessä optimoidun antennin kanssa yllä saumatonta yhteyttä täysipainoisen kuuntelukokemuksen aikaansaamiseksi.

Nosta sykettä myös musiikissa

WF-SP800N sisältää viimeisimmän melunvaimennustekniikan, joka estää häiriötekijöitä, kuten kadun tai kuntosalin ääniä.

Sonyn tuttu EXTRA BASS™-ominaisuus tuo musiikin rytmin esiin ensiluokkaisesti etenkin olosuhteissa, joissa musiikista haetaan lisää energiaa, kuten urheillessa. Veloituksettoman “Sony | Headphones Connect” -applikaation avulla voi räätälöidä äänikokemuksen oman maun mukaiseksi, kuten esimerkiksi äänenvoimakkuuden halutulle tasolla. Ominaisuudesta on hyötyä esimerkiksi rentoutuessa, työmatkoilla tai treeniolosuhteissa.

WF-SP800N -kuulokkeissa on 360 Reality Audio -ominaisuus, joka luo immersiivisen objekteihin ja tilaan muovautuvan audiokokemuksen kuunneltaessa musiikkia tietyistä striimauspalveluista Android™ -älypuhelimella tai iPhonella[3]. 360 Reality Audio -kuuntelukokemus tuo kuuntelijan aivan artistin eteen. Kuuntelija voi myös säätää asetuksia mieleisikseen “Sony | Headphones Connect” -applikaation avulla[4].

Älykästä kuuntelua

WF-SP800N:n Ambient Sound Mode antaa hallita ääniä, jotka halutaan päästää sisään musiikin ohella. Ympäristön ääniasetukset voidaan myös mukauttaa mieltymystesi avulla “Sony | Headphones Connect” -sovelluksessa tasolta 0 tasolle 20.

Kuulokkeissa on myös Advanced Adaptive Sound Control -ominaisuus, joka automaattisesti tunnistaa mitä kuuntelija on tekemässä ja missä hän sijaitsee[5]ja sitten mukauttaa asetukset ympäristöön sopiviksi. Omia asetuksia voi säädellä niin ikään “Sony | Headphones Connect” -sovelluksesta.

Hallinnointi aivan sormenpäiden ulottuvilla

Älykäs hallinta mahdollistaa musiikin soittamisen, pysäyttämisen tai ohittamisen ja äänenvoimakkuuden säätämisen[6]asettamalla kevyesti sormen oikeanpuoleisen kuulokkeen päälle. Musiikin voi hiljentää kokonaan pois asettamalla sormen vasemmanpuoleiselle kuulokkeelle.

Google Assistant ja Amazon Alexa[7] tuovat lisää älyominaisuuksia musiikinkuuntelukokemukseen. Niiden ansiosta voi nauttia viihteestä, pitää yhteyttä läheisiin, asettaa muistutuksia ja muuta.

Kuulokkeet lakkaavat toistamasta musiikkia heti kun ne otetaan pois korvista eli kuuntelun tauottamiseksi riittää, kun toisen ottaa pois korvasta. Musiikin kuuntelu jatkuu heti, kun sen asettaa taas paikalleen.

Kuulokkeita voi käyttää tietenkin myös handsfree-puheluissa. Käyttö on mahdollista kuuloke kerrallaan toisen ollessa latauksessa.

WF-SP800N -kuulokkeet saapuvat kauppoihin neljässä värissä (musta, valkoinen ja sininen) heinäkuussa 2020 ja niiden suositushinta on 200 EUR

[1]Kotelo ei ole veden- eikä pölynkestävä.

[2]Yksi täysi lataus latauskotelolla. Jopa 9 tuntia korvakuulokkeilla + jopa 9 tuntia latauskotelolla, yhteensä 18 tuntia melunvaimennusta ja BLUETOOTH®-yhteyttä käytettäessä.

[3]Lisätietoja 360 Reality Audiosta: https://www.sony.net/360RA/

[4] Sony | Headphones Connect -sovellus vaatii lataamisen iPhoneen App Storesta tai Android-älypuhelimelle Google Playsta. Sovellukselle, verkkopalveluille, sisällölle, tämän sovelluksen käyttöjärjestelmälle ja ohjelmistolle voidaan asettaa yksittäisiä ehtoja, ja niitä voidaan muuttaa, keskeyttää tai lopettaa milloin tahansa, ja ne voivat edellyttää maksuja, rekisteröintiä ja luottokorttitietoja. Edellyttää tuotteen kytkemistä langattomaan verkkoon.

[5] Paikkaa ei lähetetä palvelimelle, koska sijainnin oppiminen toimii offline-tilassa.

[6] Kosketuspaneelin määritys on muutettava Sony | Headphones Connect Appin kanssa. Tämän sovelluksen avulla voit määrittää muita vaihtoehtoja.

[7]Google on Google LLC: n tavaramerkki. Amazon Alexa ja kaikki siihen liittyvät logot ovat Amazon.com, Inc: n tai sen tytäryhtiöiden tavaramerkkejä. Google Assistant ja Alexa ovat saatavana tietyillä kielillä ja maissa / alueilla. Asenna Sony | Headphones Connect -sovellus ja muuta kosketuspaneelia. 

Lähde: MyNewsDesk