16K-videoelektroniikan uusimmat testilaitteet kehitetään Espoossa

Maailman suurimmat kulutuselektroniikan valmistajat testaavat espoolaisen Unigraf Oy:n laitteilla tulossa olevia uutuuksiaan – älypuhelimia, tietokoneita, tabletteja, pelikonsoleita, televisioita ja virtuaalilaseja. Tuleviin teknologioihin keskittyvä Unigraf valmistautuu nyt DisplayPort 2.0 -testilaitteen julkaisuun. Uusi DisplayPort 2.0 -standardi on juuri julkistettu. Se mahdollistaa huiman 16K-resoluution tai kaksi 8K-näyttöä samasta liitännästä, mikä muuttaa mm. virtuaalilasien maailmaa. Kuluttajien saataville nämä älylaitteet ehtivät ensi vuonna.

Unigrafin johto tapaa säännöllisesti itse paitsi suurasiakkaitaan myös jokaista jälleenmyyjäänsä. Kuva on Soulista, toimitusjohtaja Henri Muhosen Etelä-Korean myyntimatkalta

Espoolainen Unigraf Oy on noussut kaikessa hiljaisuudessa alansa edelläkävijäksi. Yhtiö on tuplannut kokonsa kannattavasti kahdessa vuodessa strategiamuutoksella ja sitä seuranneella erikoisosaamiseen keskittymisellä.

Käytännössä olemme yhden teknologiasukupolven edellä kaupoista saatavia tuotteita, toimitusjohtaja Henri Muhonen kertoo.

Jätimme pari vuotta sitten ”rautaan” liittyvät projektit ja panostimme kaiken kapean sektorin ohjelmisto-osaamiseen sekä asiakkaan ymmärtämiseen, jotta voimme olla alallamme aidosti maailman parhaita, hän jatkaa.

Unigraf toi markkinoille ensimmäisenä maailmassa joulukuussa 2016 USB-C -testilaitteen (UCD-340, DP Alt Mode). Monessa älylaitteessa nykyään olevan USB-C-liitännän kautta laitteita voidaan ladata (100W), siirtää ääntä ja kuvaa (4K) sekä dataa (10Gbs). Testilaitteesta on nyt valmistumassa kolmannen sukupolven versio. Kehitystä ovat olleet rahoittamassa Unigrafin omistajat ja Tekes.

Unigraf on tällä hetkellä maailman kärkiyhtiö USB-C:n käyttämän DisplayPort-standardin  testilaitteissa. Uusi DisplayPort 2.0 -standardi julkistettiin kesäkuun lopulla.

Yhtiö julkaisee tänä vuonna kulutuselektroniikan valmistajille myös uuden HDMI 2.1 -liitäntöjen testauslaitteen, joka pystyy 10K-videon testaamiseen. Laite esiteltäneen Los Angelesissa Consumer Technology Associationin (CTA) tilaisuudessa lokakuussa 2019.

Tappiolta kannattavaksi, samalla 10 uutta työntekijää

Yhtiön asiakkaista Henri Muhonen mainitsee tiukkojen sopimusten takia nimeltä vain Dolbyn. Unigraf Oy:n testilaitteilla testataan Dolby Vision -teknologian toimivuutta esimerkiksi televisioissa ja mediasoittimissa.
Asiakkaitamme ovat kaikki merkittävät grafiikkapiirien valmistajat ja kulutuselektroniikan suurimmat toimijat, jotka käyttävät testilaitteitamme tyyppihyväksynnässä, tuotekehityksessä ja tuotannossa, hän kuitenkin kertoo.

Kulutuselektroniikan jättiläiset tekevät Unigrafin laitteilla tyyppihyväksyntätestejä, joilla selvitetään, toimiiko videokuvan ja muiden tiedostojen siirto esimerkiksi älypuhelimesta tai tietokoneelta televisioon tai monitoriin kansainvälisten standardien mukaisesti.

Unigraf Oy:n liikevaihto on tuplaantunut kahdessa vuodessa viime vuoden 3,3 miljoonaan euroon ja liikevoitto kohonnut miinukselta runsaaseen puoleen miljoonaan euroon. Samalla yhtiö on rekrytoinut 10 uutta työntekijää erityisesti tuotekehitykseen, ja työntekijämäärä on kasvanut 24:ään. Kasvu jatkuu tänä vuonna.

Mukana kirjoittamassa tulevia teknologiastandardeja

Alan markkina on pienehkö, mutta vaatii suuria panostuksia osaamisen ja tuotteiden kehitykseen.

Siksi varteenotettavia kilpailijoita on vähän. Esimerkiksi USB-C- tai DisplayPort -testilaitteissa meillä on käytännössä yksi varteenotettava kilpailija. HMDI-testilaitteiden valmistajia on muutamia.

8K-videon testilaitteet ovat esimerkki yhtiön osaamisesta. Ensimmäiset 8K-laatuun pystyvät, erittäin kalliit televisiot ilmestyivät vasta tänä vuonna kauppoihin Suomessa, mutta Unigraf toimitti testilaitteet suurasiakkailleen jo yli kaksi vuotta sitten, ensimmäisenä maailmassa.

Unigrafilla on 18 työntekijän toimipiste Espoossa ja kuuden henkilön yksikkö Pietarissa. Suomen ja Venäjän toiminta on pääosin tuotekehitystoimintaa ja tuotehallintaa. Myyntiä hoitaa 25 yhtiön jälleenmyyntiverkosto ympäri maailmaa.

Syy Venäjän toimipaikkaan on sieltä löytynyt erikoisosaaminen, jota Suomesta on hankala saada.

Suomalainen insinöörityö ja ohjelmisto-osaaminen on erittäin hyvää ja kustannustehokasta. Se kestää vertailun maailman huippujen kanssa. Jos palkkaisimme saman tason osaajia Piilaaksoon, hinta olisi vähintään kaksinkertainen.Meidän on kehitettävä testilaitteita jo ennen kuin standardit ovat edes olemassa. Tekninen johtajamme Sergey Grushin on mukana määrittelemässä DisplayPort-standardeja Video Electronic Standards Association VESA:ssa. Se antaa meille  erinomaisen näköalapaikan siihen, mitä videoelektroniikassa on tulossa ja mihin kannattaa keskittyä, toimitusjohtaja Henri Muhonen sanoo.