Suomessa toteutetaan maailman parhaita verkkopalveluita – Gradian sivusto ehdolla Splash Awardseissa vuoden parhaaksi verkkosivustoksi.

Exoven toteuttama Gradian verkkopalvelu on ehdolla vuoden parhaaksi Drupal-toteutukseksi koulutuskategoriassa. Kilpailun voittaja julkistetaan Splash Awardseissa Amsterdamissa lokakuun lopussa.

Gradian sivusto uudistettiin vastaamaan kävijöiden tarpeita, suunnittelun keskiössä olivat nykyiset ja potentiaaliset opiskelijat. Sivustoa lähdettiin toteuttamaan palvelumuotoilun keinoin – palvelun piti olla helppokäyttöinen ja intuitiivinen, missä asiaankuuluvan tiedon jakaminen ja löytäminen olisi vaivatonta ja palveluiden koko kirjo tulisi esille yhdellä silmäyksellä. Uudistunut verkkopalvelu julkaistiin tammikuussa 2018 koulutuskuntayhtymän brändiuudistuksen yhteydessä.

“Laajasta koulutustarjonnasta ja moninaisista asiakaspoluista rakentui yhtenäinen kokonaisuus, joka ohjaa hakijoita löytämään sivustolta juuri heille soveltuvat koulutukset. Olemme saaneet hakijoilta positiivista palautetta myös sivuston nykyaikaisesta, freesistä ja selkeästä ulkoasusta”, kertoo markkinointisuunnittelija Hanna Narvola Gradian yhteyspalveluista.

“Ainekset upeaan lopputulokseen olivat hyvin kattavasti tehty suunnitteluvaihe, missä kerättiin palautetta erinäisiltä tahoilta kuten Gradian henkilökunnalta, työelämässä olevilta palvelun käyttäjiltä sekä nykyisiltä ja tulevilta oppilailta. Yhdistettynä ammattitaitoiseen viimeistelyyn toteutusvaiheessa, hyödyntäen Drupalin parhaita ominaisuuksia saatiin aikaiseksi erinomainen sivusto”, toteaa Exoven projektipäällikkö Marko Räsänen.

Splash Awards 2019 järjestetään Amsterdamissa lokakuussa osana DrupalConia. Kilpailussa on kymmenen eri kategoriaa ja näiden voittajat paljastetaan 28.10.2019 pidettävässä tapahtumassa. Gradian sivuston lisäksi finaalissa on myös muita suomalaisia verkkosivustoja kilpailemassa tittelistä.

Lähde: MyNewsDesk


Tutustu myös sportting-sivuston aiheisiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *