UNO kuuluu ehdottomasti klassikkokorttipelien joukkoon, jota on pelattu vuosikymmeniä sekä perheen että ystävien seurassa. Alun perin USA:sta alkunsa saanut peli tunnetaan nykyään ympäri maailmaa ja UNO-korttipeliä pystyy pelaamaan jopa nettipelinä. Ainoa asia, josta on ollut paljon erimielisyyksiä, ovat UNO-pelin säännöt. Nyt tutustummekin ihan virallisiin UNO:n sääntöihin.
UNO-korttipelin tavoite
UNO-korttipeliä voidaan pelata joko vain yksi pelikierros kerrallaan tai useammalla pelikierroksella. Molemmissa tavoitteena on päästä mahdollisimman nopeasti eroon kädessä olevista korteista. Mukana on erivärisiä numerokortteja, joita voi laittaa pakan päälle joko päällimmäisen kortin värin tai numeron mukaan. Lisäksi pelissä on erikoiskortteja, joiden avulla pystyy vaihtamaan pelin suuntaa, pakan väriä tai pakottamaan vastustaja nostamaan uusia kortteja.
Kun UNO-peliä pelataan useammalla pelikierroksella päättyy pelikierros pisteiden laskuun. Ensimmäisenä korteistaan eroon päässyt saa aina eniten pisteitä. Tavoitteena on saada 500 pistettä, joten pelikierroksia joudutaan pelaamaan joskus jopa yli kymmenen.
Pelin kulku
Ennen pelikierroksen alkua pelaajat nostavat pelipakasta yhden kortin ja suurimman kortin nostajasta tulee pelin jakaja. Tässä tapauksessa toimintakorttien arvo on nolla. Kaikille pelaajille jaetaan seitsemän korttia, jonka jälkeen pakan päällimmäinen kortti käännetään pelipöydän ensimmäiseksi kortiksi.
Se, joka on jakajan vasemmalla puolella, aloittaa pelin. Hänen on siis pyrittävä pelaamaan korttipakan päälle joko samaa väriä, numeroa tai kuvaa edustava pelikortti. Vaihtoehtoisesti pelaaja voi pelata värinvaihtokortin, jonka avulla voi vaihtaa korttipakan väriä. Jos pelaajalla on siis kädessään esimerkiksi keltainen 4 ja korttipakan päällä on punainen 4, voi hän pelata korttinsa. Jos sopivaa korttia ei löydy, pelaaja voi nostaa yhden kortin. Jos kortti sopii, voi sen heittää pois. Muussa tapauksessa vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle.
UNO-korttipelin nimi tulee siitä, että pelaajan on huudettava ”UNO”, kun kädessä on jäljellä enää yksi kortti. Jos pelaaja unohtaa tämän tyystin, voi kanssapelaaja vaatia häntä nostamaan kaksi uutta korttia. Tämä on kuitenkin mahdollista vain ennen pelaajan uutta vuoroa. Jos pelaaja on siis jo pelannut viimeisen korttinsa tai nostanut pakasta uuden kortin, ei häntä voi vaatia enää nostamaan kortteja unohduksen vuoksi.
Erikoiskorttien pelaaminen
UNO-pelissä on mukana erikoiskortteja, jotka tekevät pelistä jännittävämmän. Monesti ne kannattaa pelata vasta pelin loppuvaiheessa, kun muiden pelaajien kortit alkavat huveta. Toisaalta erikoiskortti voi auttaa pelaajan pois kiperästä tilanteesta.
Nosta 4 -jokerikortti
Nosta 4 -jokerikortit ovat tässä pelissä parhaimpia, sillä ne yhdistävät värinvaihdon sekä korttien nostamisen. Pelaaja voi siis samalla vuorolla vaihtaa pakan väriä ja vaatia seuraavaa vuorossa olevaa pelaajaa nostamaan neljä korttia. Kortteja nostava pelaaja menettää vuoronsa.
Toisaalta kortteja nostamaan joutuva voi haastaa nosta 4 -jokerikortin pelaajan eli lyöjän on pakko paljastaa korttikätensä haastajalle. Jos tällöin paljastuu, että pelaaja olisi voinut pelata jonkun muun kortin kädestään, lyöjä joutuu nostamaan neljä korttia. Mikäli pelaaja ei ole huijannut, haastaja nostaa kuusi korttia sekä menettää vuoronsa. Haastajan on siis mietittävä tarkkaan pelipäätöstään. Jos tämä kortti sattuu olemaan pelin ensimmäinen kortti, laita se takaisin korttipakkaan ja nosta uusi.
Yllätystekijä-kortti
Yllätystekijä-kortti on värinvaihtokortti, jonka voi pelata melkein missä tahansa vaiheessa. Jos on onnekas ja näitä kortteja on kädessä useampia, säästä ne viimeiseksi. Kun pelin lopussa vastustajat yrittävät vaihtaa kilpaa pakan väriä, voit seurata tilannetta vierestä rauhallisesti.
Nosta kaksi -kortti
Nosta kaksi -kortti on kiusankappale seuraavana vuorossa olevalle pelaajalle. Seuraavan pelaajan on nimittäin pakko nostaa kaksi korttia ja samalla hän menettää vuoronsa. Tämän kortin pystyy pelaamaan joko värin tai sen kuvan mukaan.
Ohitus ja suunnanvaihto
Halutessaan pelaaja pystyy muuttamaan myös pelikierroksen järjestystä. Suunnanvaihtokortin avulla pelaaja voi vaihtaa pelin suuntaa, jolloin voidaan esimerkiksi hidastaa tiettyjen vastustajien etenemistä. Ohita-kortti taas jättää seuraavana vuorossa olevan pelaajan välistä.
Miten pisteet lasketaan?
Kun ensimmäinen pelaaja on onnistunut pääsemään eroon kaikista korteistaan, voidaan laskea pisteet. Voittaja saa pisteitä kaikkien hävinneiden pelaajien korteista, mutta häviäjät eivät saa ollenkaan pisteitä. Mitä enemmän kortteja muilla on jäljellä, sitä enemmän pisteitä kertyy.
Numerokorteista saa pisteitä kortin luvun mukaisesti. 20 pistettä saa ohituskortista, suunnanvaihtokortista sekä nosta kaksi -kortista. Yllätystekijä- sekä nosta 4 -jokerikortista saa kummastakin 50 pistettä. Yleensä pelaaja ei onnistu keräämään täyttä 500 pistettä vielä ensimmäisellä pelikierroksella. Tämä luo peliin jännitystä, sillä muilla pelaajilla on edelleen vahva mahdollisuus voittoon.
Millaisia muunnelmia UNO:sta on olemassa?
Kun perinteiset uno säännöt ovat selvillä, voidaan peliin lisätä muunnelmia. Osa muunnelmista ovat peli-illoissa käytössä jo pitkään.
Moni pelaa UNO:a niin, että pelaaja voi nostaa kortteja niin pitkään, kunnes nostettu kortti sopii pelipöydälle. Rajoittamaton nosto tarkoittaa kuitenkin sitä, että kortit kerääntyvät tietyille pelaajille. Nostoille voidaan myös luoda rajoitus, mikä tekee pelistä hieman reilumman.
UNO-pelissä voi halutessaan pelata useamman kortin kerrallaan, mikäli korttien numero tai kuva on sama. Jos kädessä on siis esimerkiksi monta eriväristä 9-korttia, niin pelaaja voi lyödä ne kaikki kerrallaan pöytään. Sääntö voidaan rajoittaa myös esimerkiksi täysin identtisiin kortteihin. Useita kortteja voidaan pelata myös ratsastus-muunnoksen mukaisesti. Kyseessä on UNO-muunnos, jossa punaisen 7-kortin päälle voi laittaa sekä sinisen seiskan että kuutosen.
Kun pelataan pöytään useita erikoiskortteja kerrallaan, voidaan sopia, että tällöin niiden vaikutus moninkertaistuu. Jos pelataan esimerkiksi kaksi ohita-korttia, niin kahden seuraavan pelaajan vuoro jätetään välistä.
UNO nettipelinä
UNO on ollut suosittu perinteisen korttipelin muodossa, mutta nykyään UNO-peliä pystyy pelaamaan myös virtuaalisesti. Pelissä on monesti mukana muita taitavia pelaajia, joiden kanssa pääsee laittamaan UNO-pelitaitonsa likoon. Näin ystäväporukan UNO-mestarikin saa lisää haastetta peliin.